perjantai 29. elokuuta 2014

Puolukkakakku kinuskilla kuorrutettuna

puolukkakakku

Puolukkakakku kinuskilla kuorrutettuna. Pohjana kakussa vaalea sokerikakkupohja ja täytteenä raikasta puolukkamoussea. Kakku on saanut loppusilauksen kinuskista.

Puolukkamousse: (riittää kahteen väliin halk. 15-16cm kakkuun)
2,5 dl kermaa
140 g tuorejuustoa
1 dl sokeria
230 g soseutettuja puolukoita 
1 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
4 liivatetta


Kinuski:
2 dl kuohukermaa
2 dl fariinisokeria

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen n. 10 minuutiksi. Vatkaa kerma vaahdoksi sekä vaahdota vaniljakastike. Notkista tuorejuusto vatkaamalla. Lisää sokeri sekä soseutetut puolukat. Purista liivatelehdistä vesi pois ja liuota ne pieneen määrään kuumaa vettä. Vatkaa liivateseos ohuena nauhana tuorejuuston sekaan. Lisää joukkoon vaniljavaahto sekä lopuksi kermavaahto.

Kakun kokoaminen:

Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan. Nosta kakkupohja tarjoiluvadille. Laita irtopohjavuoan reunat kakkupohjan ympärille sekä vuoraa reunat kalvolla tai leivinpaperilla. Kostuta pohjaa hiukan vaniljamaidolla ja kaada päälle puolukkamousse. Nosta toinen kakkulevy paikoilleen ja kaada loput täytteet vuokaan. Kostuta vaniljamaidolla. Anna hyytyä yön yli jääkaapissa tai vähintään neljä tuntia. 

Kuorrute:

 
Kuumenna kerma ja fariinisokeri kattilassa, kunnes seos kiehahtaa. Jatka keittelyä n. 15-20 minuuttia. Kaada valmis kinuski kakun päälle ja koristele puolukoilla.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti