perjantai 27. joulukuuta 2013

Suklaiset kuppikakut

_c_lastenjuhlat_.jpg

Jouluna herkuttelimme perinteisten maustekakkujen, joulutorttujen ja piparkakkujen lisäksi myös mehevillä suklaakuppikakuilla. Nämä kuppikakut ovat nopea ja helppo valmistaa. Ohje on peräisin Kuppikakut & muffinit -kirjasta pienin muunnoksin. Reseptistä tulee n. 20 pientä kuppikakkua.

125 g voita
150 g fariinisokeria
1/2 tl vaniljajauhetta
2 kananmunaa
220 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
160 ml maitoa
60 g rouhittua suklaata

Kuorrute:

120 g voita
n. 6 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
1 dl kaakaojauhetta
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 rkl kuumaa kahvia

Vaahdota voi ja sokeri kuohkeaksi. Vatkaa joukkoon vaniljajauhe. Lisää kananmunat yksitellen huolellisesti vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää jauhoseos vaahtoon vuorotelleen maidon kanssa varovaisesti käännellen. Lisää lopuksi suklaarouhe. 

Täytä vuoat hieman yli puolilleen. Paista 180 °C:ssa n. 15-20 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla. Kuppikakku on kypsä, kun tikkuun ei tartu taikinaa. Jäähdytä valmiit kuppikakut.

Valmista kuorrute. Pehmennä voi vatkaamalla ja lisää joukkoon vaniljasokeri, kaakaojauhe, vajaa puolet tomusokerista sekä kahvi. Vatkaa kuohkeaksi. Lisää lopuksi joukkoon nopeasti pyöräyttäen tuorejuusto, johon on sekoitettu loput tomusokerista. Pursota valmis kuorrute jäähtyneiden kuppikakkujen päälle. Säilytä valmiit kuppikakut jääkaapissa. 

Jos koristelet leivonnaiset sokerimassakoristeilla, niin laita valmiit kuivuneet koristeet kuppikakkujen päälle vasta lähempänä tarjoiluhetkeä. Koristeet eivät kestä pitkiä aikoja kuorrutteen päällä pehmenemättä.



suklaakuppikakut


suklaakuppikakut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti